Orla DTx on suomalainen digitaalisia hoitomuotoja (DTx) kehittävä yhtiö. Yhtiö on spin-off yhdestä maan suurimmista teleoperaattoreista, IoT-, AI- ja kyberturvallisuusyritys Elisa Oyj:stä. 

Missiomme on olla yksi maailman johtavista digitaalisten hoitomuotojen kehittäjistä.

Historia

Orla sai alkunsa vuonna 2014, kun Elisa perusti potilaiden etämonitorointiratkaisuja kehittävän yksikön. Vuonna 2016 Roche Diagnostics valitsi Elisan teknologia kumppanikseen varfariinihoidon etämonitoroinnin kehittämisessä. Samana vuonna aloitimme myös kumppanuuden Työterveyslaitoksen kanssa työperäisen astman diagnosoinnin etämonitoroinnin kehittämisessä.

Orla DTx perustettiin tammikuussa 2020 viiden kokeneen lääketeollisuuden, terveysteknologian ja terveydenhuollon asiantuntijan toimesta. Yhteensä alojen kokemusta on yrityksen keulahahmoille kertynyt jo reilusti yli sadan vuoden verran. Onnistuneen sijoituskierroksen jälkeen Elisa Etämittauksen liiketoimintakauppa toteutui syyskuussa 2020.

Orlan toimintaperiaatteet

  1. Olemme täällä potilaiden ja heidän läheistensä vuoksi
  2. Olemme nöyriä ja nälkäisiä ja haluamme auttaa terveydenhuoltoa digitalisaation hyödyntämisessä
  3. Meitä ohjaa pitkäaikainen sitoutuminen ja terve kasvuajattelu
  4. Innovoimme ja parannamme toimintaamme jatkuvasti
  5. Kehitämme huippuosaamistamme ja pyrimme läheisiin, pitkäaikaisiin kumppanuuksiin
  6. Vastuullisuutemme perustuu omistajuuteen sekä selkeisiin ja avoimiin toimintamalleihin

Ratkaisumme

INR- ja PEF-etämittausratkaisujamme on käytetty jo tuhansien potilaiden hoidossa, sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon ammattilaisten toimesta.


Varfariinihoidon etämonitorointi

Orla INR-etämittaus parantaa hoidon laatua, potilaiden tyytyväisyyttä ja tarjoaa säästöjä terveydenhuollon toimijoille.


Astman diagnosointi ja kontrollit

Orla PEF-etämittauspalvelu parantaa astmadiagnoosien ja -kontrollien laatua ja tarjoaa säästöjä terveydenhuollon toimijoille.

Tiimimme

Orlan ydintiimillä on kattava ymmärrys ja kokemus digitaalisten hoitomuotojen tutkimuksesta, kehityksestä ja kaupallistamisesta. Osaamisemme teknologian, terveydenhuollon, lääkintälaitteiden viranomaisvaatimusten, vaikuttavuuteen perustuvan hinnoittelun ja innovaatioiden kaupallistamisen saralla mahdollistavat erinomaiset yhteistyömahdollisuudet DTx:ien kehittämisessä.

Kokemuksemme DTx:ien rakentamisesta ja kaupallistamisesta, kehityskumppaniverkostomme ja mahdollisuutemme hyödyntää terveydenhuollon dataa tutkimustyössä auttavat meitä toimimaan ketterästi ja tehokkaasti kehitystyössämme.


Asiantuntijamme

Tomi Kurppa - Orla Dtx
Janina Ohls - Orla Dtx profiilikuva
Jari Virtanen - Orla Dtx profiilikuva
Oskari Koskimies - Orla Dtx profiilikuva
Tuomas Mäkynen - Orla Dtx profiilikuva